Asuminen kehäykkösen sisäpuolella on alkanut tympiä. Muutto rivitalosta kerrostaloon oli ehkä virhe, vaikka pihaa ei juuri tullutkaan hoidettua. Silti kaipaisin edes sitä pientä maaplänttiä. Olenkin haaveillut pientilasta. Haluaisin kasvattaa joitain vihanneksia, kerätä omenat omasta puusta ja ehkäpä pitää muutamaa kesäkanaa. Vaikka piha luultavasti villiintyisi, olisi ainakin koirilla tilaa kirmata.

Kävin viikonloppuna katsomassa erästä taloa haja-asutusalueelta hieman alle 100 kilometrin päästä Helsingistä. Talo oli huonokuntoinen ja se täytyisi käytännössä rakentaa uudelleen. Tontti oli sen sijaan oikein mukava. 3000 neliöön mahtuu paljon. Osan voisi huoletta antaa kasvaa kukkakedoksi ja silti mahtuisi kasvimaakin. Tuo paikka on nyt kiusannut mieltäni. Olisi hullua ottaa itselleen sellainen urakka niin kaukaa. Kesäpaikkana se olisi mainio, mutta vakituiseen asumiseen liian kaukana työpaikasta. Eikä tytär haluaisi muuttaa pois nykyiseltä asuinalueelta.

Jaksan silti jatkaa uneksimista. Ehkäpä muutaman vuoden kuluttua kun tytär lentää pois pesästä...

Eilinen kirjoitus oli yhtä kaaosta kuin elämäni tällä hetkellä. Ja kuitenkin samaan aikaan tylsistyn töissä, kun ei ole riittävästi tekemistä. Työpuhelimeni on soinut tänään tähän mennessä tasan kolme kertaa. Mitä ihmettä teen tällä kaikella ajalla? Netissä surffailu ei oikeastaan ole sallittua, mutta mitä muutakaan voisin tehdä? Olen siivonnut työpöytääni pitkään ja hartaasti, mapittanut papereitani ja suunnitellut samalla kaikenlaisia elämänmuutoksia. Tämän ajan voisi käyttää hyödyllisemminkin. Yhtä hyvin voisin olla kotona ja siivota vaikkapa kaappeja.

Siivousvimmassani raivosin taas tyttärelleni tavaroista, joita lojui ympäri huushollia. Olemme kuitenkin samanlaisia sottapyttyjä ja useimmiten tavarat jäävät juuri siihen paikkaan missä ne käsistään on laskenut. Eikä niitä helposti tule siirrettyä. Huutaminen oli siis ehkä turhaa, olenhan ollut mallina käyttäytymiselle.

Olin viikonloppuna vanhempieni luona ja tuskastuin. Tajusin mistä itse olen oppinut tuon mallin. Talo on täynnä turhaa roinaa. Hyllyt notkuvat kippoja ja kuppeja, tauluja on ripustelu sekalaisesti seinille, vaaseja siellä täällä, kuihtuneita ja kituvia huonekasveja, kirjoja, kenkiä, lapasia, sanomalehtiä, joulukoristeita ties kuinka monennetta joulua sitten, muovipusseja, lasipurkkeja... Huoh. Autotallissa on luultavasti vieläkin sulassa sovussa sisarusparven lelut, pieneksi jääneet vaatteet, sukset, vanha jääkaappi, huonekaluja, patjoja, akkuja, rakennustarvikkeita, autonrenkaita, matonkuteita ja varmasti ne kangaspuutkin.

Mietin, kuinka ollessani lapsi, meillä oli melko simppeli ja siisti koti. Yksinhuoltajaäiti piti kodin suunnilleen puhtaana vaikka lelut yleensä olikin levällään. Vielä varhaisteini-ikäisenä järjestelin säännöllisesti vaatekaappini ja pidin kirjoituspöydän sekä kirjahyllyn tiukasti ojennuksessa. Tyttäreni ei koskaan ole ollut siinä asiassa samanlainen.

Nykyisessä kodissa meillä on puutetta säilytystilasta. Mutta vaikka tilaa olisi kuinka paljon, aina on tavaraa, joille ei ole selkeää paikkaa. Toisaalta on kätevää muuttaa vuoden välein. Muutossa tulee aina heitettyä tavaraa pois, joskus sitä tarpeellistakin. Kuinkahan oppisi luopumaan tästä sisäisestä hamsterista?

Aina on liian aikaista jakaa hyvää fiilistä. Sehän on kuin veren kaivamista nenästä. Niin meni tässäkin tapauksessa viimeisen postauksen osalta. Nyt kaikki on taas hyvin, mutta viimeisen kuukauden aikana on ollut melkoista myllerrystä niin työn, koirien kuin ihmissuhteiden kanssa.

En ole oikein koskaan ollut jouluihminen. Tänäkään vuonna joulun tulo ei voisi vähempää kiinnostaa. En ole ostanut yhtäkään joululahjaa enkä lähettänyt tänäkään vuonna joulukortteja. Koko aikuisiän aikana minulla on kerran ollut joulukuusi ja kun havunneulasia takertui sukkiin vielä juhannuksenakin, päätin, että kuusta ei tähän talouteen enää tule. Pipareita en ole leiponut kuin lapsena, ehkä kerran olen tehnyt joulutorttuja. Glögi ja kynttilät olen opetellut sietämään. Joululauluja en kestä. Jouluruoka on hyvää niin kuin ruoka yleensäkin ja odotan kyllä pääsyä valmiiseen pöytään. Joskus olen jopa itse tehnyt porkkanalaatikkoa ja paistanut kinkkua, mutta viime vuosina kinkku on yleensä ostettu alennusmyynnistä joulun jälkeen. Ja ihan viime vuoden aikana olen radikaalisti vähentänyt possunsyöntiä, joten voi olla ettei tänä talvena meille tule kinkkua ollenkaan.

Mutta ihan vähän kaipaisin pakkasta ja lunta. Ihan vaan sen verran, ettei koiria tarvitsisi joka päivä pestä ja ettei joka toinen päivä tarvitsisi imuroida. Laskettelemaankin olisi mukava päästä.

Joskus asiat sujuvat paremmin kuin yleensä. On kiva saada huomiota. Ja kun sitä tapahtuu saman päivän aikana kolmasti, on syytä vetää hymy korviin.

Selailin jokunen aika sitten blogiani - itse asiassa luin kaikki vanhat kirjoitukset. Luin mietteitäni kaikista muutoista ja jokaisesta löysin yhden yhteisen tekijän: halusin aina yrittää tehdä uudesta asunnosta kodin. Kuitenkin tuo samainen tavoite on joka kerta jäänyt toteuttamatta, koska uusi muutto on tullut hämmentämään suunnitelmia. Nyt en enää yritä tekeytyä kodin hyväksi hengettäreksi taikka yrittää väkisin tehdä jotain sellaista, johon en kykene. Tällä hetkellä tärkeintä on, että meillä on katto pään päällä ja että minulla on sen verran voimia, että tyttö saa edes joskus ruokaa ja että sillä on puhtaat vaatteet. Täytyy myöntää, että sekin vaatii ajoittain ponnisteluja. Työ ei onneksi tällä hetkellä hirveästi verota voimia - ja minulla sentään on työpaikka.

Nykyisessä kodissamme on joitain ihan kivoja yksityiskohtia, mutta niiden kuvaaminen ei onnistu tähän vuodenaikaan kun valoa ei riitä. Jostain syystä asuntomme on melko pimeä myös vuorokauden valoisampana aikana. Koirat sotkee myös sen verran, että sisustuslehtikotia ei uskalla enää edes uneksia. Ja onneksi on nuo koirat - ilman niitä olisi melkoisen rauhallista. Ne sentään pakottavat ulkoilemaan, osaavat vaatia huomiota ja myöskin lohduttaa kurjimpina hetkinä.

Asumisjärjestelymme on tällä hetkellä lähes sietämätön. Ukon asunto on vielä remontin alla ja vanhasta asunnosta on luovuttava torstaiaamuun mennessä. Käytännössä ukko siis punkkaa kainalossani, joka ei sinällään haittaa, mutta asuntomme on kovin pieni ja tavaraa on nyt aivan liikaa. Onneksi melkein kaikki ukon tavaroista on voitu kantaa lähes 10 neliön kellarivarastoon, mutta minulla ei esimerkiksi ole tarjota paikkaa ukon vaatteille.

Ja likka kiukuttelee. Eikä se aina ole teini-ikäisen angstia vaan silkkaa kakaramaista kiukuttelua.

Taidan olla loman tarpeessa.

Mistä saisi vuorokauteen muutaman ylimääräisen tunnin? Hyödyntäisin nuo tunnit ehdottomasti nukkumalla kunnolliset yöunet.

Isäntä osti asunnon. Aivan ihanan pienen yksiön 99-vuotiaasta talosta. Taloyhtiö on varakas ja sijainti on mitä mainioin. On erkkeri ja lautalattiat. Asunto täytyy remontoida muuttokuntoon ja aikaa on vain pari viikkoa. Autan mielelläni remontoinnissa vaikka ajoittain aikataulu vaikuttaa ihan mahdottomalta. Tällä hetkellä on vielä purkuvaihe käynnissä. Yksi seinä on kaadettu ja muiden seinien tapetti on niin tiukasti kiinni, että hetkittäin on jo suunniteltu gyproc-levyjen asennusta seiniin. Mielestäni kuitenkin eletty aika saisi näkyä asunnossa ja siksi vähän kammoksun seinien levyttämistä, jolloin niistä tulisi liian sileät ja tasaiset.

Oma kotinikaan ei ole vielä täysin valmis. Valaisimia uupuu vielä ja maalattavaa löytyisi sieltäkin. Kaikkeen ei vaan yksinkertaisesti ennätä.

Niin se aika rientää. Vajaassa vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista. Ja kuten elämässäni yleensä, kaikki tapahtumat keskittyvät syksyyn.

Alkaneena syksynä on kirjoitettu eropapereita ja tehty taas muuttoa. Olen tavallaan helpottunut päätöksestämme vaikka edelleen jatkamme parisuhteessa. Deittailen siis aviomiestäni. Onhan tässä harkinta-aikaakin vielä helmikuuhun, jonka jälkeen on vielä puoli vuotta aikaa jättää lopulliset paperit käräjäoikeuteen.

Uusi vuokrakotini sijaitsee reilun kilometrin päässä entisestä kodistamme. Asunto on 60-luvulla rakennetun hissittömän talon neljännessä kerroksessa. Ylimmän kerroksen kulma-asunto on hiljainen, seinät ovat paksut eikä naapureista kuulu elämää. Harmistuksena on kuitenkin ollut keittiön lattialle valuva vesi, joka on kurtistanut parketin ruvelle. Ensin vuokraisäntä ei ottanut asiaa tosissaan ja myöhemmin huoltofirman jannu käski vain välttää keittiön lavuaarin käyttöä, koska epäili pari vuotta sitten uusittujen putkien vuotavan. Kummallista sinänsä, koska vettä tulee lattialle ainoastaan sateen aikana... Tänään vihdoin remppapena kävi katsomassa vuotokohtaa, kiipesi katolle ja totesi, että viime talvena lumien pudotuksen aikana on kolhaistu viemärin tuuletusputkea, joka on murtunut juurestaan ja jonka takia vesi valuu katolta suoraan keittiön lattialle. Kummallista ettei edelliset asukkaat olleet reagoineet asiaan.

Vihdoinkin se kuva neulomastani myssystä. Myssyä tässä on kuvattu, vaikka kädet ja kamera onkin pääosassa, heh. Näillä pakkasilla tuolle myssylle olisi käyttöä. Ei vaan mitään hajua minne se on jo joutunut.