Keskeneräisiä neuleita/virkkauksia ei näköjään pitäisi esitellä blogissaan. Liivin alku tuli jo puretuksi - pariinkin otteeseen. Halusin sittenkin jotain vähän näyttävämpää: vyötärölle palmikkoa jne... Ensin tuhlasin pari tuntia selaamalla vanhoja käsityölehtiä sopivan palmikkomallin löytämiseksi. Ei löytynyt. Sitten haeskelin palmikoita webistä. Tuloksetta. Seuraavan tunnin tuhrasin yrittämällä itse piirtää palmikkoa. Ja yllätin itseni! Piirros ei ollut kovin kummoinen enkä osannut siitä ohjetta vääntää, mutta aloin silti neuloa ja palmikon teko sujui ihan kivasti. Laihaa lettiä, mutta ei sen niin väliä. Kuva tulee joskus. Suunnittelin jo kovasti, että saan uuden vaatteen mukaan Tallinnan risteilylle ensi viikonloppuna. Taitaa jäädä unelmaksi, sillä neulon edelleen vyötärökaitaletta. Siitä olisi tarkoitus edetä ylöspäin ja alaspäin.

Ja jottei ole vallan kuvaton postaus, tässä minun ja likan kynnet.
272028.jpg
Tulipahan samalla ratkaistua töistä aiheutuva mustien kynnenalusten ongelma. Ja voi kumpa likka lopettaisi kynsiensä ja sormiensa pureskelun. Kynsien lakkaamisella ei ole siihen vaikutusta.