Vietettyäni kaksi päivää neljän seinän sisällä tekemättä mitään (paitsi ensimmäisen päivän oksentelin), oli mukava päästä vaihteeksi ihmisten ilmoille. Likalle oli luvattu reiät korviin kun täyttää 10 vuotta. Vielä lokakuussa likka epäröi korviksien hankintaa, mutta viime aikoina alkanut jo kysellä joko kohta saisi ne. Suuntasimme siis kultasepänliikkeeseen ja nyt likalla on reiät. Olen kuullut, että reikien ampuminen ei olisi kovin suositeltavaa, mutta likan tuntien se tuntui kuitenkin helpommalta vaihtoehdolta kuin vierailla lävistäjän luona...

Yritimme etsiä likalle farkkuja, mikä oli aivan toivotonta. Likka on liian laiha ja pitkäkoipinen nykyisiin tyttöjen malleihin. Sopivat ulkoiluhousut kuitenkin löytyivät, mikä vähän helpottaa vaikkei farkkuja löytynytkään.

Minä shoppailin itselleni kissakassin. Oli aivan pakko saada kun sen Tiimarissa bongasin. Katsokaa vaikka mikä söpöläinen:
374751.jpg

Laukku on pieni, mutta kaikki tarpeellinen mahtuu mukaan. Tarvitseeko sitä oikeasti kantaa koko omaisuuttaan mukana?
374752.jpg

Ostimme myös Huojuva torni -pelin, joka on hulvattoman hauska. Olin pelannut peliä viimeksi teininä ja oli hauskaa pelata sitä nyt likan ja ukkokullan kanssa.
374753.jpg