Muuton jälkeen en ole tehnyt käsilläni mitään (töitä lukuunottamatta). Nukkekoti on edelleen kalustamatta - seisoo vain tyhjillään likan kirjahyllyn päällä. Langat on jäänet muuttolaatikoihin, jotka on vain sullottu jonnekin vaatehuoneen perälle. Kaikki keskeneräiset työt on ja pysyy kesken ainakin toistaiseksi.

Uudesta asuinalueesta ei ole vieläkään valittamista. Naapureista ei ole häiriötä eikä kukaan ole ilmeisesti meistäkään häiriintynyt. Myös asuntoon olemme kotiutuneet hyvin. Mitä nyt joka aamu aloitan kylppärissä sokeritoukkametsästyksen ja muutaman kerran viikossa kauhistelen miten nopeasti villakoirat valtaavat  sohvan ja tuolien aluset sängystä puhumattakaan. Ilmanvaihto ei asunnossa toimi. Nukumme makuuhuoneen ikkuna auki niin pitkälle kuin mahdollista. En tiedä miten talvella pärjäämme, mutta huoneesta loppuu hyvin nopeasti happi jos ovi on suljettuna.

Likka oli viikonlopun isovanhempiensa luona kylässä. Isoäiti oli kuulemma puhunut aikeistaan remontoida vanha nukkekoti, jolla myös likka on leikkinyt ennen kuin sai omansa. Asiasta vähän innostuneena me likan kanssa eilen kauhistelimme taas isossa marketissa kuinka rumia valmiit nukkekotikalusteet ja varsinkin nuket ovat.