Siinä missä ukolla on paha autokuume, on minulla koirakuumetta. Toki ikävöin edelleen entistä koiraamme ja samalla myös pelottaa uuden koiran hankinta. Olen jo reilun viikon selaillut pentuilmoituksia, mutta mikään ei oikein sykäytä. Tiedän, että rakastuisin mihin tahansa pentuun jos sellaisen näkisin, mutta jotenkin kaikki ilmoitukset saavat minut varuilleni.

Olen pohtinut koiran hankinnan etuja ja haittoja, puntaroinut eri rotuvaihtoehtoja, katsellut netissä kuvia ja videoita koirista. Silti tuntuu tyhjältä - tai mikään ei tunnu miltään. Olen kiertänyt eläinkauppoja söpöstelemässä pieniä jyrsijöitä vaihtoehtona, mutta ei ole vielä niin suloista yksilöä tullut vastaan, joka olisi lähtenyt mukaan. Sitä paitsi onhan ne ihan eri maailmasta. Joka tapauksessa nyt olisi koiralle aikaa kun likkakin osaa kulkea treeneihin yksin. Eikä kaveri, joka pakottaa lenkille, tekisi ollenkaan huonoa. Ja onhan meillä upouudet laminaatit, joille olisi pennun kiva lirauttaa pissat.


Sen jälkeen kun tuli 3-kymppiä täyteen, on alkanut paikat repsahtaa. Katseltiin ukon kanssa vanhoja valokuvia ja vain kaksi vuotta vanhassa kuvassa näytin ainakin viisi vuotta nuoremmalta. Eikä se voinut johtua vain lyhyestä tukasta, vaan otsa oli siloinen ja uurteeton ja voi miten olin hoikka! Huomenna menen poistattamaan munasarjakystan. Pieni toimenpide päiväpolilla... pelottaa silti.