Elämä on niin hektistä nykyään ettei ehdi edes kuulumisiaan kirjoittaa.

Muutto on onnellisesti takana. Keskeneräiseen asuntoon muutettiin - ja keskeneräisessä edelleen asutaan. Laittamista riittää, jalkalistat ja kynnykset puuttuu, samoin verhot. Vaatehuoneen hyllyjärjestelmät on asentamatta, likan vaatekaapista puuttuu ovet. Olohuoneen valaisin on aina niin muodikas pelkkä piuhojen varassa roikkuva hehkulamppu. Ei vaan olla ehditty eikä jaksettu laittaa. Likalla on cheerleadingtreenit nyt kolme kertaa viikossa kolmessa eri paikassa ja usein on käynyt niin, että kun aamulla olen ennen seitsemää lähtenyt töihin, kotiin olen palannut vasta iltayhdeksältä.

Remontoinnin aikana ja muuton jälkeenkin vielä ruokailutottumuksemme ovat menneet ihan pyllylleen. Ensin ei ollut aikaa laittaa ruokaa ja vasta viikko muuton jälkeen saimme lieden kytkettyä. Söimme sitten pizzaa, kebabia, hampurilaisaterioita ja valmisruokia. Kun remppafarkuista hajosi vetoketju, tajusin että jotain on tehtävä ja pian. Varsinaisesti minulla ei ole mitään ongelmia painon kanssa (sitä vaan on kertynyt puolessa vuodessa 7kg. Olen silti vielä normaalipainoinen) vaan ongelmia tuottaa vyötärön seudulle kerääntynyt löllö. Olen aloittanut kevyesti tarkkailemalla mitä syön: kirjaan jokaisen suupalan ylös, mutta annan itselleni vapauksia nauttia välillä lasillisen punaviiniä tai muutaman palan tummaa suklaata. Sunnuntaina tein kaalikeiton, jota pakotin itseni syömään. Keitto oli pahaa, minua yökötti, nälätti ja teki mieli kunnon pihviä. Mutta yllätys yllätys, eilen ja tänään keitto on ollut jo jopa melkein hyvää. Yhtäkään vatsalihasta en ole tehnyt, sen sijaan olen harmitellut xbox360 hajoamista, koska olin vihdoin innostunut ennen joulua likalle ostetusta tanssipelistä. On minulla kuitenkin aivan tuliterä polkupyörä. Ja pakottauduin ostamaan kypäränkin vaikka se näyttää päässäni kamalalta. Huomenaamulla, jos vaan sää sallii, pyöräilen töihin. Hankintalistalla on vielä tuulipuku, lenkkarit, hanskat ja reppu. Sittenpä ei tarvitse välittää saatako vai paistaako, ei tarvitse olla riippuvainen bussin aikatauluista tai ukon työajoista.

Ihana ihana kevät.