Rakas päiväkirja,

Kaiken pitäisi olla nyt hyvin. Minulla uusi työpaikka. Siisti sisätyö, jossa en ole tapaturma-altis. Työ ei vaadi fyysisiä ponnisteluja, työkaverit ovat mukavia ja minut on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi konserniin. Palkkani on aavistuksen noussut, pukeudun siististi ja naisellisesti hameeseen ja korkkareihin. Meikkaan joka päivä. Ulkoisesti näytän voivan hyvin, mutta sisällä myllertää. Tunnen hirvittävää riittämättömyyden tunnetta. Vaikka hoidan itseäni naisena ja hoidan osuuteni kotona: pesen pyykit, teen ruokaa, imuroin jne en silti ole sellainen nainen, josta mieheni olisi ylpeä. Mieheni on kyllästynyt olemaan se, joka saa aina hoitaa kaiken perheen elättämisestä toisten jälkien korjaamiseen ja tyttäreni kasvattamiseen. Hän on se, joka joutuu huomauttelemaan astianpesukoneen täytöstä ja tyhjennyksestä. Ja nyt minä olen taantunut perheen teini-ikäisen tyttären tasolle siten, että aiheutan päänvaivaa miehelleni.

Tänään pyysin miestäni osallistumaan kotitöihin imuroimalla alakerran. Minä aloitin lattioiden moppaamisen yläkerrasta, joka oli imuroitu toissapäivänä. Kesken imuroinnin mies bongaa tyttäreni uudet uggit eteisestä ja alkaa raivoamaan minulle kun olen antanut tytön ostaa omilla rahoillaan kengät. Minä olen se syypää tässä perheessä, joka aiheuttaa miehelleni kauhean stressin, koska en pysty pitämään tytärtäni kurissa. Minun takiani mies on etääntynyt tyttärestäni, koska minä olen aina eri mieltä mieheni kanssa kasvatuksellisista asioista. Minun takiani tyttäreni ei opi virheistään, koska katson kaikkea sormien välistä ja enkä rankaise väärin tekemisestä. Jos eroaisimme, minulle ei jäisi mitään eikä kukaan toinen mies antaisi tyttärelleni niin paljon materiaa kuin mieheni on antanut. Enkä  minä edes pärjäisi tyttäreni kanssa kahden, vaan tarvitsisin elättäjän.

Menin taas lukkoon kaikesta minuun kohdistuvasta syyttelystä. En osannut puolustautua enkä kertoa omia näkemyksiäni. Kesken moppaamisen sulkeuduin vessaan lukkojen taakse ja itkeä vollotin vuolaasti. Mies ei sitä kuullut, koska oli jo siinä vaiheessa palannut tietokoneen ääreen ja säätänyt volumen sen verran voimakkaaksi, että kuuntelemansa musiikki peitti helposti volinani. Ensimmäistä kertaa tajusin, mitä oikeasti on läheisriippuvuus. Olin aiheesta lukenut ensimmäisen kerran jo teininä, jolloin olin hyvin kiinnostunut psykologiasta.

Pyyhin kyyneleeni, niistin nenäni ja palasin moppaamaan. Tein ruuan, josta nautimme kerrankin koko perhe yhdessä. Olin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mies lähti illalla kaverinsa kanssa baariin ja minä nautin, että saan olla hetken yksinäni ajatuksieni kanssa. Tuntuu kuin olisin häkkilintu. Kaltereiden läpi katselen haikeana vapauteen, mutta samaan aikaan tunnen oloni turvallisemmaksi kaltereiden sisäpuolella. Suin höyheniäni ja viserrän.