Siivousvimmassani raivosin taas tyttärelleni tavaroista, joita lojui ympäri huushollia. Olemme kuitenkin samanlaisia sottapyttyjä ja useimmiten tavarat jäävät juuri siihen paikkaan missä ne käsistään on laskenut. Eikä niitä helposti tule siirrettyä. Huutaminen oli siis ehkä turhaa, olenhan ollut mallina käyttäytymiselle.

Olin viikonloppuna vanhempieni luona ja tuskastuin. Tajusin mistä itse olen oppinut tuon mallin. Talo on täynnä turhaa roinaa. Hyllyt notkuvat kippoja ja kuppeja, tauluja on ripustelu sekalaisesti seinille, vaaseja siellä täällä, kuihtuneita ja kituvia huonekasveja, kirjoja, kenkiä, lapasia, sanomalehtiä, joulukoristeita ties kuinka monennetta joulua sitten, muovipusseja, lasipurkkeja... Huoh. Autotallissa on luultavasti vieläkin sulassa sovussa sisarusparven lelut, pieneksi jääneet vaatteet, sukset, vanha jääkaappi, huonekaluja, patjoja, akkuja, rakennustarvikkeita, autonrenkaita, matonkuteita ja varmasti ne kangaspuutkin.

Mietin, kuinka ollessani lapsi, meillä oli melko simppeli ja siisti koti. Yksinhuoltajaäiti piti kodin suunnilleen puhtaana vaikka lelut yleensä olikin levällään. Vielä varhaisteini-ikäisenä järjestelin säännöllisesti vaatekaappini ja pidin kirjoituspöydän sekä kirjahyllyn tiukasti ojennuksessa. Tyttäreni ei koskaan ole ollut siinä asiassa samanlainen.

Nykyisessä kodissa meillä on puutetta säilytystilasta. Mutta vaikka tilaa olisi kuinka paljon, aina on tavaraa, joille ei ole selkeää paikkaa. Toisaalta on kätevää muuttaa vuoden välein. Muutossa tulee aina heitettyä tavaraa pois, joskus sitä tarpeellistakin. Kuinkahan oppisi luopumaan tästä sisäisestä hamsterista?