Täytyykö minun myöntää, että minulla olisi ongelma? Laatikoita järjestellessä keräilin muistikirjani yhteen pinoon. Kuinka monta aloitettua, mutta loppuun asti täyttämättömiä muistikirjoja on vielä terve määrä? Suurimmasta osasta kirjoja on vain merkitty ensimmäiselle sivulle nimeni ja vuosiluku ja muihin merkintöihin käytetty viitisen sivua. Pari kirjaa on ihan tyhjillään, joissakin olen sentään päässyt puoleen väliin asti. Kirjoittelen mustikirjojani ihan satunnaisessa järjestyksessä. Useimpien kirjojen ensimmäisellä sivulla on useampia vuosilukuja, joissain sekä tyttönimeni ja nykyinen sukunimeni. Yksikään näistä kirjoista ei ole päiväkirja. Päiväkirjoja kirjoittelin viimeisen kerran alle 25-vuotiaana. Mieheni tavattuani ja yhteen muuttaessamme heitin kaikki kirjoitetut päiväkirjat kaatopaikalle. En polttanut niitä, kuten ehkä romanttisesti joku voisi tehdäkin. Ehkä salaa ajattelin, että joku saattaisi löytää kirjani ja lukisi niitä. Minulle tuo päiväkirjoista luopuminenja niiden hävittäminen tarkoitti kuitenkin yksinkertaisesti yhden elämänvaiheen hylkäämistä ja uuden aloittamista. En ole päiväkirjojani kaivannut koskaan, nyt vaan muistuivat mieleeni.

Tästä herääkin kysymys mitä tapahtuu loppuun asti täytetylle muistikirjalle? Tämän takiako en kirjoita niitä täyteen? Olisiko se jonkin elämänvaiheen loppu?